Napostellaan!

Mä oon niin napostelijaihminen, kun vaan olla ja voi. Mä en oikeastaan syö ikinä, mä napostelen. Mun kaikki ateriat on pelkkää napostelua, ei varsinaista ruokailua tai ateriointia. Ei sitä voi edes kutsua syömiseksi. En edes muista milloin olisin syönyt jotain lautaselta käyttäen veistä ja haarukkaa. Jugurtti, pari pähkinää, mandariini, puolikas leipä, puoli lasia mehua, toinen puolikas leipää, rahka, keksi, hörppy vissyä... Koskaan ei ehdi tulla nälkä, kun syö -siis napsii- koko ajan!

Huikeinta on esimerkiksi työpaikan kahvihuoneeseen tuodut herkut. Vaikka vihaisin raparperipiirakkaa tai tummaa suklaata, niin hirveen hyvin menee alas. Ei niinku mitään ongelmaa. "Jaaha, taas on Jenni syöny kaiken" ei ole mikään uusi lausahdus, oikeastaan hyvinkin kuultu toteamus työtovereideni keskuudessa. Kerran söin hyvällä halulla vanhaksi menneitä, monta päivää pöydällä seisseitä pikkuviinereitä. Jos kerran jotain on tarjolla, niin totta kaihan sitä täytyy maistaa! Pariinkin otteeseen, ihan vaan varmistaakseen. "Viides pala samaa kakkua, enkä vieläkään tykkää!".

Pahin virhe pitkään aikaan oli ostaa kaappiin vierasvarakeksejä. Mä en ikinä kaupassa himoitse keksejä tai koe niihin mielitekoa, mutta voi perse kun niitä sattuu olemaan kaapissa... Söisin vaikka suklaalla kuorrutetun apinan tai sokeroituja kärpässieniä, jos niitä vaan olisi tarjolla. Aina ohimennen keksi tai pari ja hupsistakeikkaa - vieraiden soitellessa ovikelloa Jenni saakin harrastaa kunnon ajatustyötä, että mitäs helvettiä siihen kahvipöytään nyt taikoisikaan.

Ja siis mähän voin napostella mitä vaan, sipsit ja keksit on harvinaista naposteluherkkua - niitä kun harvemmin tänne ostetaan naposteluvimmani takia (koska ruuan suhteen itsekurini on hyvinkin heikkoa tekoa). Pala kurkkua, luumu, hörppy jugurttipurkista, tilkka puuroa, haukku Petjan leivästä, tai vaikka miniluumutomaatit on loistavaa naposteluruokaa. Ei kuulosta pahalta napsia leivänpalasia tai hörppiä mehukeittoa, mutta herää yksi kysymys: missä kunnon ruoka? 

Mä en välitä sitten pätkääkään lämpimistä aterioista; sillonhan olisin hetken aikaa kylläinen ja ei voisi napsia ohimennen kaikkea pöydällä olevia elintarvikkeita! Mun rakas harrastus napostelu jäisi unholaan, jos meillä joka päivä porisisi hellalla makkarasoppa tai uunissa muhisi makaronilaatikko! Mitä mä sitten tekisin?! Mulla on terävät hampaat ja tykkään käyttää niitä niille varattuun tarkoitukseen - syömiseen. Taukoamatta.

Kohta mä varmaan kaadan vehnäjauhoa suoraan kahden kilon säkistä kurkkuuni tai juon maustekurkkujen etikkaliemet purkeista. Tai imeskelen lihaliemikuutiot ja nautin iltapalaksi pari palaa tuorehiivaa. Ei sen meinaan tarvitse olla edes hyvää, kunhan saa edes jotain syödä. Se on sen verran hauska harrastus, että en todellakaan aio kellottaa sitä tai odotella nälkää. Tai ylipäätään laittaa ruokaa. Joo, olishan se kiva joskus tehdä oikein veden kielelle nostava lasagne tai perunamuussia ja lihapullia, mutta siinähän menee ihan tolkuttomasti naposteluaikaa. Sillä välin, kun muovailee jauhelihasta palleroita, olisi syönyt jo helposti purkin ananasta, kolme suolakeksiä, viilin, klementiinin ja kuivan pullanpuolikkaan! 

Mikä siinä on, että ei vaan osaa niitä sormiaan pitää kurissa ja antaa leuan levätä?