parasta ennen?

Vaikka mä oon aika höveli syömisteni kanssa ja leipä saa tippua asfaltille seittemäntoista kertaa ennen kuin pohdin kannattaako sitä syödä, niin siitä huolimatta ruokien päiväykset on mun hysterian kohde. Järki sanoo että haloo, ton voi ihan hyvin syödä, niin silti mä pelkään saavani jonkun ebolan ja stafylococcus aureuksen kuivasta leivästä.

Mä ymmärtäisin hyvin, jos joskus mua olisi jogurttipurkissa odottanut ylläri tai olisin saanut sen hyppykupan pilaantuneesta maidosta, mutta ei. Jos ruoka jää pöydälle pariksi tunniksi tai viilissä oli eilen parasta ennen -merkintä, se on hyvin nopeasti matkalla molokkia. Olen ennemmin nälässä, kuin syön päivääkään yli päiväyksen mennyttä rahkaa.

Huvittavinta on se, että en ole muuten millään tavalla neuroottinen ruuasta ja sen laadusta; kaikki lattialle tippunut on ihan syötävää ja söisin varmaan ruokani, vaikka joku eläin olisi siitä käynyt osansa jo mutustelemassa. Ulkona syödessä jos joku itikka heittää veivinsä mun ateriaani, niin ei muuta kuin itikalle kyytiä ja lusikalla ruokaa naamaan. Tai jos kummipojat maistavat jotain josta eivät pidä ja sylkäisevät pöydälle, niin kyllähän minä sen syön. Voin juoda samaa juotavaa kolmenkymmenen talmasuun kanssa samasta pullosta ilman inhon väristyksiä, mutta huomisen päivän jauheliha saa mut aivan sekaisin ja pelkäämään tappajainfektiota.

Ja vaikka mä tiedän, että parasta ennen -päiväykset ovat liioiteltuja ja ruoka todennäköisesti syötävää (toki ruuasta riippuen) vielä useita päiviä, niin silti. Muistan kun talouskoulun opettaja kehoitti käyttämään maalaisjärkeä ja haistamaan ja maistamaan ruokaa; jos se on aivan normaalia niin sitä voi syödä, vaikka päiväys olisi toissapäivänä mennytkin umpeen. JA SILTI MÄ SEKOILEN! Mäkin olen järki-ihminen, mutta joku eilispäivän kananmuna aiheuttaa mussa suurta huolta erilaisista suolistovaurioista.

Olenko ainoa, vai myöntääkö joku muukin olevansa päiväyshysteerikko?

Just ja just uskalsin.