Mistä tunnet sä ystävän?

Mun ystävyyssuhteeni ovat yleensä enemmän tai vähemmän kieroutuneita, joten en ole ehkä oikea ihminen postaamaan aiheesta "ystävyys". Mutta kun ystävänpäiväkin on vajaan tunnin päässä (tätä kirjoittaessani), mä ajattelin ryhdistäytyä ja koota lahopäässäni rakennellut mietelmät tosiystävyydestä teidän luettavaksenne.


1. Läpän (alhainen) taso. Muut pyörittelee silmiään, kun mä ja Pake heitetään vähän "läppää". Tai siis asiayhteyteen täysin sopimattomia, vajaaälyisiä ja usein jopa perverssejä kommentteja, "vitsejä" ja heittoja.  Hävettäis jos ei naurattais niin pirusti. Kuset housussa me hihitellään kaiken maailman pippelijutuille ja kehitellään ihan hirvittävän hauskoja sanontoja ja lyriikoita, kun muut miettii pakokeinoa pois meidän lähettyviltä.

2. Kun toinen tajuaa, milloin kannattaa lopettaa. Oli sitten kyseessä utelu, vitsailu, vinoilu tai kuulustelu aiheesta X, niin toinen hoksaa ajoissa, että tollahan alkaa mitta täyttymään. "Hei...!" tai "Nyt sitte...!" on meillä Paken kanssa taikasanat, jotka tarkoittaa "vielä on hauskaa, mutta eipä ole kauaa". Vielä parin herjan verran jatketaan yleensä, kunnes toisella alkaa tosiaan pinna paukkua, mutta kunnolla suututeta toista ei kyllä koskaan.

3. Suora puhe. "Mää näytän tässä läskiltä"-ininään tulee kuin Prisman hyllyltä "no niin sää näytätki senkin valas"-tyylinen vastaus tai muu mieltä ylentävä toteamus, kun Paken kanssa yritetään marmattaa. Monen ongelman vatvominen saa myös usein nopean lopun, kun toinen toteaa "no se sun äijäs ny on täys apina", "no aivan oma vikashan toi on" tai "no kurjaahan se on, mutta turha itkee ku maito on jo kaatunu". Sitten siirrytäänkin kivempiin asioihin ja haudataan harmit! Ei kato tarvi tuhlata rutinaan aikaa.

4. Ystävän kanssa voidaan olla sanomatta sanaakaan pitkiin aikoihin tuntematta vaivaannuttavaa ja painostavaa hiljaisuutta. Pelataan vaikka kännyköillä kolme tuntia turpa kiinni ja kaikilla osapuolilla on mukavaa. Ei aina tarvi tehdä jotain hirveen hohdokasta!

5. On ok sanoa, että ei kiinnosta/huvita/jaksa. Esimerkiksi kysyttäessä elokuva- tai shoppailuseuraa on ihan oikeutettua sanoa, että ei nappaa, ilman että toinen loukkaantuu. "No mikähän sillä nyt taas on!?"-angstispekulaatio ei kuulu mun ystäväpiiriini.

6. Omien heikkouksien näyttäminen on myös mun mielestä osoitus ystävyydestä - ja mulle aika helvetin vaikea paikka. Mä pystyn suoraan sanomaan fyysiset vikani, myöntämään väsymykseni tai vaikka luetella asiat joita en osaa, mutta henkilökohtaisemmissa asioissa saa aika kauan savustaa, että musta saa tiristettyä "no suoraan sanottuna otin itseeni asiasta X ja se kolhaisi mun itsetuntoa". Ja jos tosiaan joku ihminen näkee mun itkevän muusta kuin kivusta, niin sen täytyy olla todella läheinen ihminen!

7. Ja toki tärkeitä ovat ne kaikki ihmissuhteen peruskivijalat rehellisyydestä empatiaan ja avoimuudesta luotettavuuteen. Eikä kukaan voi olla toiselle ystävä, jos ei kykene asettumaan toisen asemaan ja antamaan pientä palaa itsestään sille toiselle. Ystävyys kun vaatii jonkinlaista "verhojen raottamista" oman pään sisälle, ei pelkkää hauskuuttelua ja pippelijutuille naureskelua.