Nykymaailmassa on paljon mysteerejä ja mulle täysin tuntemattomia vesiä, joista en ymmärrä mitään - enkä ole lainkaan varma, että haluaisinko edes. Silti tuntuu hullulta, kun pikkulapsetkin pitävät luentoa aiheesta X, josta mulla ei ole minkäänlaista käsitystä - munhan pitäisi olla aikuinen, paritkin koulut käynyt suht viksu nainen! Silti vaan on asioita, jotka eivät mun nuppiini uppoa.
Eräs mysteeri mulle on vähääkään muffinseja tai juustokakkua erikoisemmat leipomukset. Okei, tää aihealue mua kiinnostaa ja olisinkin kovasti halukas oppimaan lisää, mutta silti. Mikä helvetin maskarpoonejuusto ja mikä ihmeen kondesinsoninoitu-mikälie-maito? Ja miten kukaan voi saada kakun päällystettyä marsipaanilla ilman, että se näyttää mun otsaltani? Miten monet keskinkertaisetkin leipurit saavat kuorrutukset ja kermakoristukset näyttämään muun kuin torsoapinan tekosilta ja vielä pysymään sellaisina? MITEN?
Entäpäs koodailut ja tietokonehömppä... Siis mitä kaikki koodailut ynnä muut konetouhut edes tarkoittaa? Mulle tulee mieleen joku salakielen tutkiminen tai epämääräisten numerosarjojen naputtelu sattumanvaraiselle sivustolle. Ja mitä ihmettä on kuivajää? Prosessorit, jäähdyttimet, kovalevyt ja muut pilipalipalaset on myös mulle täydellistä indokiinaa. Osaan käyttää Exeliä, Powerpointtia, Wordia, käydä sähköpostissa, käyttää hiirtä ja pelata pasianssia - eikö se jumankekka riitä? Pitäiskö mun vielä koodata itteni ulkoavaruuteen ja pistää läppäri osiksi ihan vain harrastusmielessä?
Nykyslangikin aiheuttaa mulle päänvaivaa. Aisboksi, addu, haigut...? Päälle viä yolot ja swagit, ni joo terve. Välillä - varsinkin nettimaailmassa - tuntuu ettei enää osaa edes suomea. Mahtavaa lukea keskustelua, josta ymmärtää noin joka kolmannen substantiivin ja puolet verbeistä. "No siis mä aloin kreaa, et onks mul ollenkaa swägii vai pitääks mun ostaa gimnasioon uudet addut, koska yolo?" AIVAN!
Ja korttipelit! Kakarana mä läiskin paskahousua ja kaikenmaailman sikaa sormet verillä ja pelasin porukatkin pöydän alle, mutta entäpä nykypäivänä? Mä en siis pysy kehittyvän maailman perässä ja sen lisäksi vielä unohdan vanhatkin opitut asiat. Mun hippokampus on totisesti kusettanut mua ja hukannut täydellisesti korttitaitoni. Ristiseiskaa voin joten kuten osata, kun eräs rakas ystävättäreni on sen mulle (sata?) kertaa jankannut. Muuten onkin kaikki korttiopit kadonneet ja mä en vaan ymmärrä, että minne se hertta läimästään ja miksi se kurko nyt vaan on niin kurko. Bläkzäkki? Pokeri? Ja kenen vuoro edes on? Hä?
Nykypuhelimetkin sekoittaa mun kuuppaa. "Laita siitä sun äskolmosesta toi bluutuutti ja wlani päälle ja lataa se yks appsi ja pane kans se puolipilvipalvelu päälle ja synkronoi mulle niinku käyntikortit mun mikrouuäsbeen kautta digiboksille ja rannekelloon, jooko?"Öö, tota... Jos mää ny vaan pelaan tätä Candy Crush Sagaa...
Eräs mysteeri mulle on vähääkään muffinseja tai juustokakkua erikoisemmat leipomukset. Okei, tää aihealue mua kiinnostaa ja olisinkin kovasti halukas oppimaan lisää, mutta silti. Mikä helvetin maskarpoonejuusto ja mikä ihmeen kondesinsoninoitu-mikälie-maito? Ja miten kukaan voi saada kakun päällystettyä marsipaanilla ilman, että se näyttää mun otsaltani? Miten monet keskinkertaisetkin leipurit saavat kuorrutukset ja kermakoristukset näyttämään muun kuin torsoapinan tekosilta ja vielä pysymään sellaisina? MITEN?
Entäpäs koodailut ja tietokonehömppä... Siis mitä kaikki koodailut ynnä muut konetouhut edes tarkoittaa? Mulle tulee mieleen joku salakielen tutkiminen tai epämääräisten numerosarjojen naputtelu sattumanvaraiselle sivustolle. Ja mitä ihmettä on kuivajää? Prosessorit, jäähdyttimet, kovalevyt ja muut pilipalipalaset on myös mulle täydellistä indokiinaa. Osaan käyttää Exeliä, Powerpointtia, Wordia, käydä sähköpostissa, käyttää hiirtä ja pelata pasianssia - eikö se jumankekka riitä? Pitäiskö mun vielä koodata itteni ulkoavaruuteen ja pistää läppäri osiksi ihan vain harrastusmielessä?
Nykyslangikin aiheuttaa mulle päänvaivaa. Aisboksi, addu, haigut...? Päälle viä yolot ja swagit, ni joo terve. Välillä - varsinkin nettimaailmassa - tuntuu ettei enää osaa edes suomea. Mahtavaa lukea keskustelua, josta ymmärtää noin joka kolmannen substantiivin ja puolet verbeistä. "No siis mä aloin kreaa, et onks mul ollenkaa swägii vai pitääks mun ostaa gimnasioon uudet addut, koska yolo?" AIVAN!
Ja korttipelit! Kakarana mä läiskin paskahousua ja kaikenmaailman sikaa sormet verillä ja pelasin porukatkin pöydän alle, mutta entäpä nykypäivänä? Mä en siis pysy kehittyvän maailman perässä ja sen lisäksi vielä unohdan vanhatkin opitut asiat. Mun hippokampus on totisesti kusettanut mua ja hukannut täydellisesti korttitaitoni. Ristiseiskaa voin joten kuten osata, kun eräs rakas ystävättäreni on sen mulle (sata?) kertaa jankannut. Muuten onkin kaikki korttiopit kadonneet ja mä en vaan ymmärrä, että minne se hertta läimästään ja miksi se kurko nyt vaan on niin kurko. Bläkzäkki? Pokeri? Ja kenen vuoro edes on? Hä?
Nykypuhelimetkin sekoittaa mun kuuppaa. "Laita siitä sun äskolmosesta toi bluutuutti ja wlani päälle ja lataa se yks appsi ja pane kans se puolipilvipalvelu päälle ja synkronoi mulle niinku käyntikortit mun mikrouuäsbeen kautta digiboksille ja rannekelloon, jooko?"Öö, tota... Jos mää ny vaan pelaan tätä Candy Crush Sagaa...
 |
| Siis laitan minkä ja minne ja teen MITÄ? |