"Hei tosi lapsellista" on mun mielestä joku kulunein sanonta ikinä. Vittuku aina ei pysty olemaan aikuinen, niin hyvässä kuin pahassakin.
Siis jos yhtäkkiä on mahdollisuus johonkin kivaan ja hassuun, mä ainakin tartun siihen silläkin uhalla, että joku näkee ja kokee toimintani lapsellisena. Vittu jos pihassa on huikee vesilammikko ja mulla tuurilla (tuurilla, yeah right...) sattuu olemaan Hait jalassa, niin aivan varmasti kahlaan sen lätäkön läpi. Vaikka Petja häpeiskin silmät päästään mun molskiessa kurassa kymmenen naapurin ollessa järkyttyneenä yleisönä, mä aion toteuttaa syvänmeren pintapolskinnan.
Tai jos jossain jaetaan ilmapalloja... Mä kuolen aina pikkuisen sisältä, jos niitä annetaankin vain lapsille, eikä ilmapallonjakelijat katsokaan yli 10-vuotiaisiin. Vittu ilmapallo jos mikä lisää onnellisuutta! Kaikilla pitäis olla ilmapallo.
Sitten tietenkin tulee niitä negatiivisempia tilanteita, jossa aikuisen roolissa oleminen on hyvin hankalaa. Mikäli mun pikkuveljeä vaikka kiusattais, mä varmaan menisin ala-asteen pihalle rääpimään päätä ja polkemaan jalkaa. Onneks mun veli on sen verran kova luu että em. tilanne on aika absurdi, mutta jos näin kävisi, mä varmaan homottelisin ja haistattelisin kaikki 8-vuotiaat pikkugangsterit maan alle.
Toinen tilanne, jossa oma aikuisuus on vaikea pitää kasassa, on koulu. Jos joku elämäänsä kyllästynyt opettajanrääkkä tekee kerta toisensa jälkeen muiden opiskelusta tuskaista jännitysnäytelmää ja useiden asiallisten palautteiden jälkeenkin jatkaisi, mä olen valmis vetämään teiniangsti-kortin taskusta ja kiukuttelemaan kuin 5-vuotias tyttö epäonnistuneiden prinsessasynttärien jälkeen.
Myös hetki, jossa joku plotkoista plotkoin kaljaakittaava lehmä tulee rääpimään päätä oikein urakalla, voi aiheuttaa mussa asiallisen keskustelunhalun sijasta "ite oot!!! haista vagina!!!"-fiiliksen. Sellaisina hetkinä sitä voi vaan tulla laskeuduttua vastapuolen tasolle ja ei vaan yksinkertaisesti kykene enää pitämään hermoja kasassa. Onneksi tällaista ei ole elämäni aikana montaa kertaa tapahtunut ja tähän asti lähes joka kerta olen kyennyt jokseenkin olemaan... no, jossen aikuinen niin ainakin aikuisempi osapuoli.
Voisin myös kuvitella, että jos joku tekisi mulle rakkaille ihmisille ilkivaltaa tai jonkin sortin kiusaa, fiksun pohdinnan ja ongelmanratkaisukyvyn äärirajoille viemisen sijaan varmaan kostaisin samalla mitalla. "Sä naarmutit mun mummon/kummin/kaiman autoo, nyt mä kyl kamppaan sut kassajonos!"
Mikä on se hetki, kun sun aikuisuus/aikuismaisuus rakoilee uhkaavasti?
Siis jos yhtäkkiä on mahdollisuus johonkin kivaan ja hassuun, mä ainakin tartun siihen silläkin uhalla, että joku näkee ja kokee toimintani lapsellisena. Vittu jos pihassa on huikee vesilammikko ja mulla tuurilla (tuurilla, yeah right...) sattuu olemaan Hait jalassa, niin aivan varmasti kahlaan sen lätäkön läpi. Vaikka Petja häpeiskin silmät päästään mun molskiessa kurassa kymmenen naapurin ollessa järkyttyneenä yleisönä, mä aion toteuttaa syvänmeren pintapolskinnan.
Tai jos jossain jaetaan ilmapalloja... Mä kuolen aina pikkuisen sisältä, jos niitä annetaankin vain lapsille, eikä ilmapallonjakelijat katsokaan yli 10-vuotiaisiin. Vittu ilmapallo jos mikä lisää onnellisuutta! Kaikilla pitäis olla ilmapallo.
Sitten tietenkin tulee niitä negatiivisempia tilanteita, jossa aikuisen roolissa oleminen on hyvin hankalaa. Mikäli mun pikkuveljeä vaikka kiusattais, mä varmaan menisin ala-asteen pihalle rääpimään päätä ja polkemaan jalkaa. Onneks mun veli on sen verran kova luu että em. tilanne on aika absurdi, mutta jos näin kävisi, mä varmaan homottelisin ja haistattelisin kaikki 8-vuotiaat pikkugangsterit maan alle.
Toinen tilanne, jossa oma aikuisuus on vaikea pitää kasassa, on koulu. Jos joku elämäänsä kyllästynyt opettajanrääkkä tekee kerta toisensa jälkeen muiden opiskelusta tuskaista jännitysnäytelmää ja useiden asiallisten palautteiden jälkeenkin jatkaisi, mä olen valmis vetämään teiniangsti-kortin taskusta ja kiukuttelemaan kuin 5-vuotias tyttö epäonnistuneiden prinsessasynttärien jälkeen.
Myös hetki, jossa joku plotkoista plotkoin kaljaakittaava lehmä tulee rääpimään päätä oikein urakalla, voi aiheuttaa mussa asiallisen keskustelunhalun sijasta "ite oot!!! haista vagina!!!"-fiiliksen. Sellaisina hetkinä sitä voi vaan tulla laskeuduttua vastapuolen tasolle ja ei vaan yksinkertaisesti kykene enää pitämään hermoja kasassa. Onneksi tällaista ei ole elämäni aikana montaa kertaa tapahtunut ja tähän asti lähes joka kerta olen kyennyt jokseenkin olemaan... no, jossen aikuinen niin ainakin aikuisempi osapuoli.
Voisin myös kuvitella, että jos joku tekisi mulle rakkaille ihmisille ilkivaltaa tai jonkin sortin kiusaa, fiksun pohdinnan ja ongelmanratkaisukyvyn äärirajoille viemisen sijaan varmaan kostaisin samalla mitalla. "Sä naarmutit mun mummon/kummin/kaiman autoo, nyt mä kyl kamppaan sut kassajonos!"
Mikä on se hetki, kun sun aikuisuus/aikuismaisuus rakoilee uhkaavasti?