"Rapsuta sitä ny, kato miten se hei kattoo sua!" Mulle on yks ja sama millä silmällä se sun pokemoni mua vilkuilee, mutta mä en siihen koske! Hyi helvetti. Miks täytyy tyrkyttää omia elukoitaan muiden naaman eteen ja yrittää saada kaikki -eläinvihaajajista lähtien- niistä kiinnostumaan kliseisillä puolustuspuheilla? "Misu on niin erilainen persoona ku muut kissat, tosi älykäski." Jos tolla sun katilla olis vähääkään älliä päässä, se ei kiehnäis mun jaloissa.
Mä en vaan pidä eläimistä. En halua villapaitaani yhtäkään karvaa sun karhukoirastasi, saatikka tilkkaakaan minkään elukan kuolaa tai muitakaan elukoiden eritteitä. En jaksa sekuntiakaan päinhyppivää ja perseelleen koulutettua luonnevikaista terrieriä, pitkin kämppää kusevaa häiriintynyttä kattia, enkä minkään sortin matelijaa. Hrrrrr, menee vilnväreet ajatuksesta.
Mä voin silittää jotain hyvinkoulutettua pientä puudelia tai taputtaa toverillisesti lammasta. Mutta minä en ala nukkumaan koiran kanssa samassa sängyssä, siivoamaan kissanpaskoja vaatekaapista, käymään kylvyssä sorsan kera tai aterioimaan hevosen kanssa samassa aamiaispöydässä. Mä en halua omistaa eläintä, enkä kutsua itseäni yhdenkään karvanaaman mammaksi. En halua olla niitä ihmisiä, jotka ottaa heti marraskuun loppupuolella kuvia elukoistaan tonttulakki päässä ja teettää niistä 1500 korttia, hiirimattoa ja t-paitaa lähisuvulle.
Tajuan, että joillekin se lemmikki on kaikkein tärkein ja ainoa ystävä, perheenjäsen. Mä ymmärrän, että lemmikistä luopuminen on jollekin kuin pieni kuolema. Mutta mä en ymmärrä sitä, miksi monille eläinihmisille on hankala ymmärtää, että kaikkia ei kiinnosta Mustisi kakkaamisväli tai masukivut. Kaikki eivät näe hamsterisi silmissä sielukkuutta kuten sinä, tai eivät halua hankkia samanlaista 100-kiloista piskiä sohvalleen kuin sulla on. Mä kunnioitan eläinrakkauttasi hymyilemällä nätisti kaniinillesi ja taputtamalla pari kertaa sitä päälaelle. Sun tehtävä on kunnioittaa mun eläinepärakkautta ja olla väkisin tunkematta sitä karvapörröä mun syliini. Kato kaikki ei vaan tykkää, vaikka kuinka uskollinen ja ymmärtäväinen se ponisi olisikaan.
Mä en vaan pidä eläimistä. En halua villapaitaani yhtäkään karvaa sun karhukoirastasi, saatikka tilkkaakaan minkään elukan kuolaa tai muitakaan elukoiden eritteitä. En jaksa sekuntiakaan päinhyppivää ja perseelleen koulutettua luonnevikaista terrieriä, pitkin kämppää kusevaa häiriintynyttä kattia, enkä minkään sortin matelijaa. Hrrrrr, menee vilnväreet ajatuksesta.
Mä voin silittää jotain hyvinkoulutettua pientä puudelia tai taputtaa toverillisesti lammasta. Mutta minä en ala nukkumaan koiran kanssa samassa sängyssä, siivoamaan kissanpaskoja vaatekaapista, käymään kylvyssä sorsan kera tai aterioimaan hevosen kanssa samassa aamiaispöydässä. Mä en halua omistaa eläintä, enkä kutsua itseäni yhdenkään karvanaaman mammaksi. En halua olla niitä ihmisiä, jotka ottaa heti marraskuun loppupuolella kuvia elukoistaan tonttulakki päässä ja teettää niistä 1500 korttia, hiirimattoa ja t-paitaa lähisuvulle.
Tajuan, että joillekin se lemmikki on kaikkein tärkein ja ainoa ystävä, perheenjäsen. Mä ymmärrän, että lemmikistä luopuminen on jollekin kuin pieni kuolema. Mutta mä en ymmärrä sitä, miksi monille eläinihmisille on hankala ymmärtää, että kaikkia ei kiinnosta Mustisi kakkaamisväli tai masukivut. Kaikki eivät näe hamsterisi silmissä sielukkuutta kuten sinä, tai eivät halua hankkia samanlaista 100-kiloista piskiä sohvalleen kuin sulla on. Mä kunnioitan eläinrakkauttasi hymyilemällä nätisti kaniinillesi ja taputtamalla pari kertaa sitä päälaelle. Sun tehtävä on kunnioittaa mun eläinepärakkautta ja olla väkisin tunkematta sitä karvapörröä mun syliini. Kato kaikki ei vaan tykkää, vaikka kuinka uskollinen ja ymmärtäväinen se ponisi olisikaan.