Onko mikään yhtä säälittävää, kuin kutsua itseään retostelevaan tyyliin alkoholistiksi tai juopoksi? Täytyy sanoa, että eipä tule mieleen.
Mun korvat helahtaa Pelle Hermannin (tai tässä tapauksessa papremminkin Simpsonien Hassu-klovnin) nenän värin kanssa mätsääväksi, kun joku arjensankari julistaa olevansa "alkkis" tai "juoppo", kun nyt viikonloppuna sattuu nauttimaan alkoholia. Ei vittu! Onko jotenkin katu-uskottavaa kutsua itseään juopoksi? Alkoholiongelmahan onkin niin helvetin hauska sairaus, että kyllähän sitä kannattaan ihannoida!
Enemmän tuota juoppojulistusta kuulee kaljakassiinsa nojailevilta, täysi-ikäisyyden molemmilla puolilla olevilta pojanklopeilta, mutta joskus myös nuorten naisten ja tyttöjen suusta. Se on melkein jopa oksettavampaa, kun sen sanoo lapsenkasvoinen teinileena, kuin se öljykäsinen ja Koff-lippispäinen jantteri. Nuoret jätkät ja miehet nyt vaan muutenkin retostelee täysin nolla-aiheilla (ylinopeus, viinamäärät, ruokamäärät, naisseikkailut...) keskimäärin meitä tyttöjä enemmän, joten sen alkkisdokusössötyksen pystyy suodattamaan helpommin jätkän sanomana. Mutta nuoret likat jotka muka niin hirveesti haaveilee siitä Vergi-pullostaan... pliis.
"Ei vittu tekee mieli viinaa ja vasta tiistai!"
"Eikäää, hitsin juoppo!"
"Hei ei mul alkoholiongelmaa oo, hyvin menee alas, heh heh"
No heh heh saatana.
Mä nyt vaan en usko, että jokainen "alkoholismistaan" läppää heittävä alle 25-vuotias on mikään truu-rantojenmies tai alkon valtava liikäkäyttäjä - varsinkin, jos se alkoholin nauttiminen rajoittuu pariin viikonloppuun kuukaudessa. Tai saunakaljaan. Alkoholiongelman pointti on vähän niinku se, että se viina hallitsee elämää tai se on pakkomielle. Se, että tekee mieli klubille juhlimaan tai suunnittelee mitä joisi vappuna ja minkälaisessa mekossa EI KÄSITTÄÄKSENI viittaa pahemmin alkoholiongelmaan tai tee kenestäkään "bile-eläimestä" puistojuoppoa tai piilossa tissuttelevaa kuningas alkoholin sairastuttamaa reppanaa. Tai ihmistä, joka ei vaan selviä elämästä ilman hiprakkaa tai täydellistä nollaamista. .
Siinä vaiheessa, kun viinahammasta kolottaa usein, krapula-aamut hiipii arkielämäänkin, juodaan yksin ja mitä vaan, sosiaaliset suhteet kuihtuu ja/tai yksipuolistuu ryyppäämisen ympärille, juominen aiheuttaa ahdistusta, ehkä häpeää, psyyke kärsii tai kroppa alkaa viinan takia reistailla, voi mun mielestä puhua alkoholiongelmasta. Halu juhlia villiä nuoruutta tai juoda kaljaa änärin peluun yhteydessä ei IHAN täytä kriteereitä.
Pahimpia on nää keittopetterit, jotka esittävät humalaisempaa kuin mitä olevat (yksi kysymys tähän väliin: MIKSI?) ja hokevat "hehehe mitäs me dokut!"-sönkönsönkköään illanistujaisissa, muiden ottaen ihan fiksusti siinä sivussa. Se myötähäpeä, joka hivelee, kun joku - vaikka vaan vitsillä - selostaa omaa "juoppohullun" elämäänsä ja heittää mukahauskaa viina-aiheista läppää... Varsinkin kun muut istuvat sohvilla oluset käsissä ja vaihtavat kuulumisiaan ihan sellaisessa hyvässä hengessä.
Mun mielestä alkoholismi on sen verran vakava sairaus ja ongelma, että se on pikkasen huono aihe heittää läppää. En mäkään heitä herjaa tyyliin "Hahahah mulla on varmaan kasvain/skitsofrenia/diabetes/keuhkosyöpä hahahaha, ai siis onks sun mutsilla se? No hei läppäläppä!!" Se nyt vaan on fakta, että aika moni ihan oikeasti tuntee jopa lähipiirissään alkoholistin - jopa rappioalkoholistin - eikä varmaan ihan hirveän hauskana pidä jotain teiniurpon wannabespurguelämänkertaa. Mä en edes voi kuvitella millaista olisi ollut elää lapsuus viinapullojen keskellä ja sen jälkeen vielä kuunnella siitä jotain paskaa läppää. Että jotain rotia ny!
(Inspiraationi...: http://www.demi.fi/keskustelut/suhteet/tahdon-kaljaa-niin-paljon-ett%C3%A4-otan-pikavipin#.UfqIyz___QI)
![]()
Mun korvat helahtaa Pelle Hermannin (tai tässä tapauksessa papremminkin Simpsonien Hassu-klovnin) nenän värin kanssa mätsääväksi, kun joku arjensankari julistaa olevansa "alkkis" tai "juoppo", kun nyt viikonloppuna sattuu nauttimaan alkoholia. Ei vittu! Onko jotenkin katu-uskottavaa kutsua itseään juopoksi? Alkoholiongelmahan onkin niin helvetin hauska sairaus, että kyllähän sitä kannattaan ihannoida!
Enemmän tuota juoppojulistusta kuulee kaljakassiinsa nojailevilta, täysi-ikäisyyden molemmilla puolilla olevilta pojanklopeilta, mutta joskus myös nuorten naisten ja tyttöjen suusta. Se on melkein jopa oksettavampaa, kun sen sanoo lapsenkasvoinen teinileena, kuin se öljykäsinen ja Koff-lippispäinen jantteri. Nuoret jätkät ja miehet nyt vaan muutenkin retostelee täysin nolla-aiheilla (ylinopeus, viinamäärät, ruokamäärät, naisseikkailut...) keskimäärin meitä tyttöjä enemmän, joten sen alkkisdokusössötyksen pystyy suodattamaan helpommin jätkän sanomana. Mutta nuoret likat jotka muka niin hirveesti haaveilee siitä Vergi-pullostaan... pliis.
"Ei vittu tekee mieli viinaa ja vasta tiistai!"
"Eikäää, hitsin juoppo!"
"Hei ei mul alkoholiongelmaa oo, hyvin menee alas, heh heh"
No heh heh saatana.
Mä nyt vaan en usko, että jokainen "alkoholismistaan" läppää heittävä alle 25-vuotias on mikään truu-rantojenmies tai alkon valtava liikäkäyttäjä - varsinkin, jos se alkoholin nauttiminen rajoittuu pariin viikonloppuun kuukaudessa. Tai saunakaljaan. Alkoholiongelman pointti on vähän niinku se, että se viina hallitsee elämää tai se on pakkomielle. Se, että tekee mieli klubille juhlimaan tai suunnittelee mitä joisi vappuna ja minkälaisessa mekossa EI KÄSITTÄÄKSENI viittaa pahemmin alkoholiongelmaan tai tee kenestäkään "bile-eläimestä" puistojuoppoa tai piilossa tissuttelevaa kuningas alkoholin sairastuttamaa reppanaa. Tai ihmistä, joka ei vaan selviä elämästä ilman hiprakkaa tai täydellistä nollaamista. .
Siinä vaiheessa, kun viinahammasta kolottaa usein, krapula-aamut hiipii arkielämäänkin, juodaan yksin ja mitä vaan, sosiaaliset suhteet kuihtuu ja/tai yksipuolistuu ryyppäämisen ympärille, juominen aiheuttaa ahdistusta, ehkä häpeää, psyyke kärsii tai kroppa alkaa viinan takia reistailla, voi mun mielestä puhua alkoholiongelmasta. Halu juhlia villiä nuoruutta tai juoda kaljaa änärin peluun yhteydessä ei IHAN täytä kriteereitä.
Pahimpia on nää keittopetterit, jotka esittävät humalaisempaa kuin mitä olevat (yksi kysymys tähän väliin: MIKSI?) ja hokevat "hehehe mitäs me dokut!"-sönkönsönkköään illanistujaisissa, muiden ottaen ihan fiksusti siinä sivussa. Se myötähäpeä, joka hivelee, kun joku - vaikka vaan vitsillä - selostaa omaa "juoppohullun" elämäänsä ja heittää mukahauskaa viina-aiheista läppää... Varsinkin kun muut istuvat sohvilla oluset käsissä ja vaihtavat kuulumisiaan ihan sellaisessa hyvässä hengessä.
Mun mielestä alkoholismi on sen verran vakava sairaus ja ongelma, että se on pikkasen huono aihe heittää läppää. En mäkään heitä herjaa tyyliin "Hahahah mulla on varmaan kasvain/skitsofrenia/diabetes/keuhkosyöpä hahahaha, ai siis onks sun mutsilla se? No hei läppäläppä!!" Se nyt vaan on fakta, että aika moni ihan oikeasti tuntee jopa lähipiirissään alkoholistin - jopa rappioalkoholistin - eikä varmaan ihan hirveän hauskana pidä jotain teiniurpon wannabespurguelämänkertaa. Mä en edes voi kuvitella millaista olisi ollut elää lapsuus viinapullojen keskellä ja sen jälkeen vielä kuunnella siitä jotain paskaa läppää. Että jotain rotia ny!
(Inspiraationi...: http://www.demi.fi/keskustelut/suhteet/tahdon-kaljaa-niin-paljon-ett%C3%A4-otan-pikavipin#.UfqIyz___QI)
